Muuta

CES 2019

Sadat tuhannet kävijät, sekä lukuisat näytteilleasettajat ympäri maailmaa tekevät Las Vegasissa järjestettävistä CES- elektroniikkamessuista maailman suurimmat ja tärkeimmät. Juuri täällä huomataan monet kuumimmista tuoteuutuuksista ja saamme ensisilmäyksen tulevan vuoden suurimpiin trendeihin. Dustin Home on luonnollisesti paikan päällä Las Vegasissa ja kertoo vuoden tärkeimmistä tapahtumista, sekä tyylikkäimmistä tavaroista suoraan messukeskuksen lattialta.

Sivua päivitetään päivittäin.

Päivä 1
Päivä 2
Päivä 3
Päivä 4

Päivä 1 - 8. tammikuuta

Television dominointia

Kuten oli odotettuakin, televisiot dominoivat täysin suurinta osaa messuista. Trendien huomaaminen ei myöskään ollut vaikeaa, sillä katsaus suurten valmistajien malleihin ei sisältänyt juuri yllätyksiä. Tänä vuonna 8K-tarkkuus on se mikä pätee, vaikka useimmilla kuluttajilla ei vielä ole edes 4K-laitteita ja sisältökin on vielä toistaiseksi kaukana 8K:n tason laadusta. Näiden lisäksi suurin osa laitteista näyttää juuri siltä, miltä ne on viime vuosina näyttäneetkin, mutta paremmalla kuvan- ja äänenlaadulla. Kaksi Etelä-Korealaista jättiä erottuu kuitenkin joukosta muutamilla siisteillä laitteilla.

LG Signature OLED R

Tämä on eittämättä messujen kuumin televisio. Tämä OLED-näyttö on nimittäin kokoontaitettava ja se voidaan piilottaa nelireunaiseen laatikkoon silloin, kun sitä ei käytetä. Näitä on käytetty pitkään joustavissa OLED-näytöissä ja näistä mahdollisuuksista on lisäksi puhuttu jo pitkään. LG esitteli jopa tämän mallin prototyypin viime vuoden CES-messuilla. Ollaksemme rehellinen, niin luulimme kuitenkin, että siinä kestäisi vielä joitakin vuosia ennen kuin tämän television massatuotanto alkaa, mutta emme todellakaan valita. Olemme lisäksi todella vakuuttuneita, kuinka sen mekaniikka toimii ja kuinka vakaa näyttö on, vaikka se onkin kokoon rullattava.

LG Signature OLED R

Televisiossa on 65” kokoinen OLED-näyttö 4K-resoluutiolla, sekä kaikkein uusin tekniikka sisällä. Siinä on esimerkiksi HDMI 2.1, Airplay, Google Assistant, sekä paljon muuta. Lisäksi siinä on uskomaton kaiutinjärjestelmä vahvistimella, joka on rakennettu saman laatikon sisään, johon televisio voidaan rullata. Yksi todella näppärä toiminto on lisäksi se, että televisiota voidaan rullata auki vain vähän, jotta ainoastaan musiikin hallinta saadaan tarvittaessa esiin.

Televisio saadaan myyntiin jossain vaiheessa tulevaa kevättä ja todennäköisesti erittäin kalliilla hinnalla.

Samsung The Wall MicroLED

Samsungin MicroLED-tekniikka oli jotain, jota näytettiin konseptina viime vuonna ja valitettavasti tänäkin vuonna tulemme näkemään sitä edelleen vain konseptina. Lyhyesti sanottuna tätä tekniikkaa voidaan kutsua miniatyyri-tähtitaivaaksi, jossa jokaisella pikselillä on oma LED-valo. Nämä diodit ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä, kuin mitä olet tottunut näkemään. Tämän tekniikan avulla on mahdollista rakentaa kehyksettömiä TV-näyttöjä ne puolestaan mahdollistavat televisioiden eri moduuleiden rakentamisen yhteen ja näin jokainen voi saada televisioonsa optimaalisen koon ja suhteen. Samsungilla on esimerkiksi 219 tuuman näyttö messuilla, ja se on kyllä todella vakuuttavan näköinen.

Samsung The Wall

Päivä 2 - 9. tammikuuta

Razer Raptor

Razer on jo pitkään tuottanut joitain markkinoiden parhaista pelilaitteista ja tietokoneista mutta heiltä on puuttunut valikoimista gamingnäyttö. Tähän asti. Tämän vuoden CES- messuilla Razer nimittäin esittelee ensimmäistä kertaa tulevan Raptor gamingnäytön.

Näytössä on 27”:n IPS-paneeli 2560 x 1440 resoluutiolla. Luonnollisesti siinä on 144 Hz päivitystaajuus ja se tukee AMD Radeon FreeSyncia. Siinä on 7 ms:n vasteaika ja muutamilla asetusten muutoksilla vasteaika saadaan pienennettyä aina 1 ms:n saakka.

Razer raptor

Näyttö on huolella valmistettu ja se on myös todella älykkäästi muotoiltu sisäänrakennetulla kaapelikäsittelyllä ja mahdollisuudella taivuttaa näyttöä niin, että näyttöön on helppo liittää kaapeleita myös etupuolelta. Muutenkin se tuntuu erittäin hyvin rakennetulta ja odotamme innolla sen julkaisemista myöhemmin tänä vuonna.

Samsung Notebook Odyssey

Samsung ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen, kun joku mainitsee pelitietokoneet. Samsung haluaa kuitenkin muuttaa tämän julkaisemalla Samsung Notebook Odysseyn, jota voisimme kutsua Samsungin ensimmäiseksi todelliseksi pelitietokoneeksi.

Samsung Notebook Odyssey

Tämä ei ole ensimmäinen Samsungin julkaisema Odyssey-tietokone, mutta se vie todellakin kaiken täysin uusille tasoille kestävällä rakenteella ja viimeisimmillä komponenteilla. Se on muun muassa yksi ensimmäisistä kannettavista tietokoneista Nvidian upouudella RTX 2080:la. Muita ominaisuuksia on Core i7-prosessori, 16 GB RAM-muisti ja 15,6 tuuman kokoinen näyttö 144 Hz:n päivitystaajuuksilla.

Päivä 3 - 10. tammikuuta

Nubia Red Magic Mars

Tämän vuoden messujen aikana ei julkaistu kovin montaa uutta puhelinta (ne julkaistaan usein maaliskuussa Mobile World Congressin aikana) mutta niistä, joita esiteltiin tämän vuoden CES-messuilla, haluamme nostaa esiin Nubian uutuuden, joka on todellakin messujen kuumin puhelin.

Nubia Red Magic Mars

Nubia Red Magic Mars on puhelin, jossa pelaaminen on ollut suunnittelussa koko ajan mukana ja katsoessamme puhelinta, ovat he mielestämme onnistuneet fantastisesti. Sen todella tehokkaan Snapdragon 845- prosessorin lisäksi siinä on kokonaiset 10 GB RAM-muistia ja lisäksi siinä on ainutlaatuinen jäähdytys, joka sekoittaa ilmajäähdytyksen nesteperäiseen jäähdytykseen. Näin puhelin ei voi ylikuumentua pelatessasi vaativia pelejä tai pelatessasi akun loppuun.

Toinen mainio yksityiskohta on taustapuolen LED-valaistus, jota voit muokata mieleiseksesi.

IBM Q System One

Tämä ei ehkä ole kaikkein odotetuimmasta julkaistuista mutta saat silti mahdollisuuden ostaa sen. Mielestämme siitä pitää kuitenkin kirjoittaa, sillä IBM Q System One on nimittäin kvanttitietokone. IBM myy sitä maailman ensimmäisenä integroituna universaalina kvanttitietokoneena, joka on suunniteltu tieteelliseen ja kaupalliseen käyttöön.

Tämä tietokone ei tarkoita, että kvanttitietokoneiden aika olisi jo täällä mutta se on oiva askel oikeaan suuntaan. Tämän avulla useimpien tutkijoiden on mahdollista testata, mistä kaikesta kvanttitietokone oikeastaan voi suoriutua.

IBM Q System One

Blue Ember

Lopetamme tämän raportoinnin vähän vähemmin kehittyneen laitteen kanssa, verrattuna esimerkiksi aiemmin mainittuun kvanttitietokoneeseen ja se on Bluesin uusi Ember- mikrofoni. Se on täysin uusi mikrofoni suoratoistajille, jotka haluavat todellista vastinetta rahoilleen. Mikrofoni on todella näppärä, siinä on XLR-ulosmeno ja siinä on todella kehittynyt äänitysalue. Tämä tarkoittaa sitä, että se keskittyy vain ääneesi, ja jättää näppäimistön ja muut taustaäänet pois. Mielestämme tämä on aivan loistava ja pitkään odotettu suoratoistomikrofoni.

Päivä 4 - 11. tammikuuta

Royole FlexPai

Royole ei ole ehkä yritys, josta olet kuullut aiemmin eikä ihme, sillä yritys on ollut olemassa vasta viisi vuotta. Näiden viiden vuoden aikana he ovat kuitenkin keskittyneet kehittämään taivutettavia näyttöjä ja tämän vuoden CES- messuilla he esittelivät ensimmäisen puhelimensa FlexPain, jossa on taivutettava näyttö.

Royole FlexPai

Tämän puhelimen näyttö on 7,8 tuuman kokoinen, joten se on melkein enemmän tabletti, kuin puhelin. Sen ongelmana on kuitenkin, että sitä yhteen taivutettaessa se on vähän kömpelö ollakseen kätevä älypuhelin. Mutta se on joka tapauksessa todella siisti laite ja tuskin maltamme odottaa, että saamme käyttöömme useampia taivutettavia puhelimia.

Audio-Technica ATH-ANC900BT

Audio-Technica on erittäin tunnettu yritys äänilaitteiden markkinoilla ja he ovat valmistaneet muutamia maailman parhaista kuulokkeista aikojen saatossa. Heidän valikoimistaan on kuitenkin puuttunut langattomat kohinaa vaimentavat kuulokkeet, tähän asti. Messuilla he näyttivät kaksi paria kyseisiä malleja ja mielestämme ne näyttivät erittäin lupaavilta.

ANC900BT on kalliimpi malli ja se tulee varmasti kilpailemaan Bosen ja Sonyn vastaavien mallien kanssa. Niissä on jopa 35 tunnin pariston kesto, joka on aivan maaginen kesto. Niiden toisen mallin nimi on ANC500BT ja se on ”taloudellisempi” vaihtoehto 20 tunnin pariston kestolla ja vähän muovisemmalla rakenteella. Nämä tulevat kuitenkin saamaan sellaisen hintalapun, joka voi tehdä niistä erittäin suositut, koska vastaavilla toiminnoilla olevat kuulokkeet ovat vähän kalliimpia.

Audio-Technica ATH-ANC900BT

Sony GTK-PG10

Suuri neliskulmainen muovilaatikko kaiutinelementeillä ei tavallisesti ole mitään, josta haluaisimme kirjoittaa, mutta Sonyn uusi ”raahattava” kaiutin erottuu kyllä joukosta. Se voi olla paras bilekaiutin festivaaleille tai kesäiseen puistossa hengailuun. Sen lisäksi, että se on todella tehokas kaiutin, niin siinä on myös sisäänrakennettu pöytä kahdella kuppipidikkeellä, ja näin se on aivan loistava mukavalle piknikille mukaan otettavaksi.

Jos haluat, niin siihen voidaan liittää myös mikrofoni karaokea tai muuta yhteistilaisuutta varten. Täytyy vielä mainita viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä, että niiden paristo kestää 13 tuntia, joten siinä ajassa ehtii hyvin nauttimaan juhlista tai piknikistä.

Sony GTK-PG10

Viimeksi päivitetty: 1 heinäkuuta 2022

Aihealue