Ääni & kuva

Plasma-tv

Tämä päiväinen #ThrowbackThursday liittyy plasma-TV:hen. Plasma-teknologia on nykyään lähes mennyttä, mutta se oli aikoinaan suuren taulu-TV:n peruskivi.

Aiemmat vuodet

Plasma-teknologia on itse asiassa monen vuoden takainen keksintö ja ensimmäinen plasma-näyttö näki päivän valon jo vuonna 1964. Näytöt jota siihen aikaan valmistettiin, olivat monokromisia, pieniä ja erittäin kalliita. Sen ajan etummainen käyttötarkoitus oli tietokonepäätteet, sillä plasmateknologia verrattuna CRT-tekniikkaan ei vaatinut muistia tai muuta elektroniikkaa toimiakseen. Mutta vuosien mittaan puolijohteista tuli halvempia ja samoin kävi myös CRT-näytöille. Tämä sai plasma-näyttöjen suosion laskemaan vaikka niille löytyikin vielä litteydensä ansiosta käyttöalueita ja koska niistä pystyttiin valmistamaan suurempia kuin sen ajan CRT-näytöistä.

90-luvulle asti olivat juuri monokromiset plasmanäytöt standardina, mutta 90-luvulla alkoi kehitys saada tuulta siipien alle. Fujitsu lanseerasi 1992 maailman ensimmäisen 21-tuuman värinäytön ja vain kolme vuotta myöhemmin oli jo päästy 42 tuuman kokoon. 1997 oli vuosi, jolloin markkinat räjähtivät, Philipsin ensimmäisen kuluttajille suunnatun plasma-TV:n lanseerauksen jälkeen. Philipsin TV oli kooltaan 42 tuumaa ja siinä oli 852 x 480 pikselin resoluutio ja se maksoi 15 000 dollaria. Samana vuonna lähti myös Pioneer plasma-TV markkinoille ja onnistui monen vuoden ajan pysymään valmistajana johon muiden valmistajien tuotteita verrattiin.

2000-luku ja LCD-TV:n nousu

Plasma-TV oli aluksi ainoa vaihtoehto jos haluttiin suuri taulu-TV, mutta LCD-teknologia kehittyi kehittymistään ja yhä useampia LCD-TV:tä lanseerattiin markkinoille. 2000-luvun alussa LCD-laitteet olivat pienempiä tai kalliimpia kuin vastaavat plasma-TV:t, mikä nosti yhä plasma-teknologian johtoasemaan suuria TV-näyttöjä ajatellen. Ei kestänyt montaakaan vuotta ennen kuin LCD-teknologiasta tuli tarpeeksi edullinen kilpaillakseen 37 – 46 tuuman sarjassa. Ku markkinoille tuli yhä suurempia laitteita, oli plasmassa yhä etuna, että sen teknologia oli halvempi, mutta LCD- teknologia kuroi väliä umpeen.

Vuonna 2006 olivat LCD-markkinat kasvaneet niin suuriksi, että 40 tuuman ja suurempien LCD-TV:den myynti oli ensimmäistä kertaa suurempi kuin vastaavan kokoisten plasma-TV:den. Hinta ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa ja plasma-TV:llä oli yhä monta suurta etua kuvanlaadun suhteen. Plasma TV:ssä oli paljon parempi musta vielä monien vuosien ajan, mikä sai sen pysymään elossa paljon kauemmin kuin mitä se olisi muutoin tehnyt.

Panasonic oli valmistaja, joka pysyi markkinoilla pisimpään laadukkaine plasmanäyttöineen, mutta vuonna 2014 ilmoitti Panasonic lopettavansa plasma-TV:den valmistuksen. Tämän jälkeen muutkin valmistajat lopettivat tuotannon ja teknologia haudattiin julkisesti.

Viimeksi päivitetty: 1 heinäkuuta 2022

Aihealue