Musiikkinautinto laadukkailla kuulokkeilla

Musiikin kuuntelu kuulokkeilla käy yhä tavallisemmaksi, ja täten hyvien kuulokkeiden omistaminen on tärkeää. Jos etsinnässä on uudet kuulokkeet niin autamme etsimään sopivan parin.

Nappikuulokkeet

On olemassa kahdenlaisia nappikuulokkeita, sellaisia jotka asetetaan korviin korvatulppien tavoin, tai sellaisia jotka lepäävät korvassa. Ensimmäisien etuna on parempi istuvuus ja täten parempi bassontoisto, minkä lisäksi ne sulkevat paremmin pois ulkoisia ääniä. Kaikki eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että tällaiset kuulokkeet ovat kovin miellyttävän tuntuiset ja sen takia edelleen valmistetaan korvissa lepääviä kuulokkeita.

On-ear

On-ear-kuulokkeet ovat kuulokkeita, joissa on pään yli kulkeva osa ja pieniä kuulokkeita, jotka eivät peitä koko korvia vaan ovat korvan päällä. Klassinen on-ear-kuuloke -malli on PortaPro, joka on yksi markkinoiden pienimmistä on-ear-kuulokkeista. Nämä kuulokkeet sopivat hyvin silloin kun ei haluta nappikuulokkeita mutta kuitenkin kuulokkeet, jotka ovat kevyet ja sopivat laukkuun ongelmitta.

Over-ear

Nämä ovat yleisimmät kuulokkeet ja sulkevat koko korvan sisäänsä. Jos kaivataan maksimaalista äänenlaatua, niin nämä ovat se mitä haetaan. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, ettei näitä kuulokkeita ole aina aivan helppo kantaa mukana.

On olemassa kahdenlaisia over-ear-kuulokkeita: suljettuja ja avoimia. Suljettu kuulokepari sulkee äänen sisäänsä ja jättää ulkoiset äänet pois parhaalla tavalla, kun taas avoimissa kuulokkeissa on ilmareikiä, jotka tarjoavat hieman avoimemman äänen. Ääni muistuttaa kaiutinparin luomaa ääntä. Tällainen kuulokepari ei tosin sulje pois ulkoisia ääniä yhtä helposti, ja myös muut ihmiset saattavat kuulla mitä kuuntelet.

Mikrofoni

Jos kuulokkeita halutaan käyttää yhdessä puhelimen kanssa niin voi olla hyvä ostaa mikrofonilla varustetut kuulokkeet, jotta ei niitä ei tarvitse riisua kun on aika puhua puhelimessa. Voi olla myös hyvä että kuulokkeissa on volyyminhallintamahdollisuus ja vastausnappi jotta musiikkia ja puheluita voidaan hallita.

Langattomat, sport-kuulokkeet ja muut toiminnot

Jos halutaan urheilla kuulokkeet päässä niin kannattaa katsella tähän tarkoitukseen sopivia kuulokkeita, jotka ovat usein hien- ja vedenkestäviä. Nämä voidaan jopa huuhdella treenin jälkeen. Kannattaa myös miettiä halutaanko hankkia langattomat kuulokkeet.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä tarjoamme myös taustamelun häiventäviä (noise cancelling) kuulokkeita, jotka ovat erittäin sopivat kun matkustetaan meluisissa ympäristöissä. Nämä kuulokkeet käyttävät kehittynyttä tekniikkaa häiriöäänien eliminoimiseksi ja poistavat turhat äänet niin että kuulokkeiden ääni on selkeä.

Suodatin

Multibrackets M Headset Holder
MultibracketsM Headset Holder
Tuotenumero 5010879750 Valm. tuotenro. 7350073731886
    48 tuntia
    10,54 €
    Multibrackets M Headset Holder
    MultibracketsM Headset Holder
    Tuotenumero 5010879751 Valm. tuotenro. 7350073731893
      2 jäljellä
      17,98 €
      Multibrackets M Headset Holder
      MultibracketsM Headset Holder
      Tuotenumero 5010879749 Valm. tuotenro. 7350073731862
        1 jäljellä
        16,74 €
        Multibrackets m Headset Holder
        Multibracketsm Headset Holder
        Tuotenumero 5010879748 Valm. tuotenro. 7350073731855
          48 tuntia
          10,54 €
          Multibrackets M Headset Holder
          MultibracketsM Headset Holder
          Tuotenumero 5010880958 Valm. tuotenro. 7350073731848
            48 tuntia
            9,30 €
            Multibrackets M Headset Holder
            MultibracketsM Headset Holder
            Tuotenumero 5010880962 Valm. tuotenro. 7350073732043
              48 tuntia
              10,54 €
              Multibrackets M Headset Holder
              MultibracketsM Headset Holder
              Tuotenumero 5010880955 Valm. tuotenro. 7350073731879
                7 jäljellä
                9,30 €
                Multibrackets M Headset Holder
                MultibracketsM Headset Holder
                Tuotenumero 5010880967 Valm. tuotenro. 7350073732050
                  48 tuntia
                  17,98 €

                  Näytetään 8 tuotetta 8 :sta