Musiikkinautinto laadukkailla kuulokkeilla

Musiikin kuuntelu kuulokkeilla käy yhä tavallisemmaksi, ja täten hyvien kuulokkeiden omistaminen on tärkeää. Jos etsinnässä on uudet kuulokkeet niin autamme etsimään sopivan parin.

Nappikuulokkeet

On olemassa kahdenlaisia nappikuulokkeita, sellaisia jotka asetetaan korviin korvatulppien tavoin, tai sellaisia jotka lepäävät korvassa. Ensimmäisien etuna on parempi istuvuus ja täten parempi bassontoisto, minkä lisäksi ne sulkevat paremmin pois ulkoisia ääniä. Kaikki eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että tällaiset kuulokkeet ovat kovin miellyttävän tuntuiset ja sen takia edelleen valmistetaan korvissa lepääviä kuulokkeita.

On-ear

On-ear-kuulokkeet ovat kuulokkeita, joissa on pään yli kulkeva osa ja pieniä kuulokkeita, jotka eivät peitä koko korvia vaan ovat korvan päällä. Klassinen on-ear-kuuloke -malli on PortaPro, joka on yksi markkinoiden pienimmistä on-ear-kuulokkeista. Nämä kuulokkeet sopivat hyvin silloin kun ei haluta nappikuulokkeita mutta kuitenkin kuulokkeet, jotka ovat kevyet ja sopivat laukkuun ongelmitta.

Over-ear

Nämä ovat yleisimmät kuulokkeet ja sulkevat koko korvan sisäänsä. Jos kaivataan maksimaalista äänenlaatua, niin nämä ovat se mitä haetaan. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, ettei näitä kuulokkeita ole aina aivan helppo kantaa mukana.

On olemassa kahdenlaisia over-ear-kuulokkeita: suljettuja ja avoimia. Suljettu kuulokepari sulkee äänen sisäänsä ja jättää ulkoiset äänet pois parhaalla tavalla, kun taas avoimissa kuulokkeissa on ilmareikiä, jotka tarjoavat hieman avoimemman äänen. Ääni muistuttaa kaiutinparin luomaa ääntä. Tällainen kuulokepari ei tosin sulje pois ulkoisia ääniä yhtä helposti, ja myös muut ihmiset saattavat kuulla mitä kuuntelet.

Mikrofoni

Jos kuulokkeita halutaan käyttää yhdessä puhelimen kanssa niin voi olla hyvä ostaa mikrofonilla varustetut kuulokkeet, jotta ei niitä ei tarvitse riisua kun on aika puhua puhelimessa. Voi olla myös hyvä että kuulokkeissa on volyyminhallintamahdollisuus ja vastausnappi jotta musiikkia ja puheluita voidaan hallita.

Langattomat, sport-kuulokkeet ja muut toiminnot

Jos halutaan urheilla kuulokkeet päässä niin kannattaa katsella tähän tarkoitukseen sopivia kuulokkeita, jotka ovat usein hien- ja vedenkestäviä. Nämä voidaan jopa huuhdella treenin jälkeen. Kannattaa myös miettiä halutaanko hankkia langattomat kuulokkeet.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä tarjoamme myös taustamelun häiventäviä (noise cancelling) kuulokkeita, jotka ovat erittäin sopivat kun matkustetaan meluisissa ympäristöissä. Nämä kuulokkeet käyttävät kehittynyttä tekniikkaa häiriöäänien eliminoimiseksi ja poistavat turhat äänet niin että kuulokkeiden ääni on selkeä.

Suodatin

h
h
g
g
SENNHEISER Momentum Sport Black Aidosti langattomat kuulokkeet Stereo Musta
Tuotenumero 5020002893 Valm. tuotenro. 700304
  • Tyyppi Aidosti langattomat kuulokkeet
  • Aktiivinen kohinanvaimennus Kyllä
  • Liitettävyystekniikka Langaton
  • Akun kesto (jopa) 6 h
20 jäljellä
Uusi
329,22 €
SENNHEISER Momentum Sport Olive Aidosti langattomat kuulokkeet Stereo Vihreä
Tuotenumero 5020002897 Valm. tuotenro. 700306
  • Tyyppi Aidosti langattomat kuulokkeet
  • Aktiivinen kohinanvaimennus Kyllä
  • Liitettävyystekniikka Langaton
  • Akun kesto (jopa) 6 h
5 jäljellä
Uusi
329,22 €
Sony ULT Wear Kuulokkeet Stereo Valkoinen
Tuotenumero 5020003641 Valm. tuotenro. WHULT900NW.CE7
  • Tyyppi Kuulokkeet
  • Aktiivinen kohinanvaimennus Kyllä
  • Liitettävyystekniikka Langaton
  • Akun kesto (jopa) 30 h
8 jäljellä
Uusi
199,02 €
Sony ULT Wear Kuulokkeet Stereo Harmaa
Tuotenumero 5020003646 Valm. tuotenro. WHULT900NH.CE7
  • Tyyppi Kuulokkeet
  • Aktiivinen kohinanvaimennus Kyllä
  • Liitettävyystekniikka Langaton
  • Akun kesto (jopa) 30 h
7 jäljellä
Uusi
199,02 €
Sony ULT Wear Kuulokkeet Stereo Musta
Tuotenumero 5020003648 Valm. tuotenro. WHULT900NB.CE7
  • Tyyppi Kuulokkeet
  • Aktiivinen kohinanvaimennus Kyllä
  • Liitettävyystekniikka Langaton
  • Akun kesto (jopa) 30 h
99 jäljellä
Uusi
199,02 €

Näytetään 5 tuotetta 5 :sta