Kiinteät puhelimet kotiin

Vaikka matkapuhelimet valloittavat suurimman osan maailman puhelimista niin perinteisellä kiinteällä puhelimella on edelleenkin paikka useissa kodeissa. Täten myymme tietenkin sekä langallisia että langattomia puhelimia.

Langalliset

Langallisilla puhelimilla on yksinkertaisimpien puhelinmallien lisäksi useita kehittyneitä toimintoja. On muun muassa olemassa malleja, joita voidaan käyttää IP-puhelimina ja jotkin tukevat toimintoja konferenssipuhelimina.

Langattomat

Mitä tulee kiinteisiin puhelimiin, niin on humoristista että langattomat ovat itse asiassa tavallisimpia. Langaton puhelin soittaa kiinteän johdon kautta, mutta on mahdollista kantaa ympäriinsä kotona, ulkona ja jopa varastossa jos sinulla on sellainen. Vaatimuksistasi riippuen meiltä löytyy useita puhelinvaihtoehtoja, kaikkea yksinkertaisimmista malleista joilla vain soitetaan, kehittyneisimpiin maleihin täynnä toimintoja. Useat mallit antavat sinun jopa käyttää puhelinta IP-puhelimena ja kehittyneimpien mallien joukossa on puhelimia, jotka voidaan synkronisoida esimerkiksi Google-kontaktiesi kanssa.

Yksi, kaksi vai kolme?

Meillä on erilaisia paketteja, jotka tarjoavat useampia puhelimia yhdessä pakkauksessa. Nämä ovat täydellisiä, jos sinulla on talo ja haluat asetella puhelimet ympäriinsä kattaaksesi talosi paremmin, ja lisäksi sinulla on aina laturi lähettyvillä.

Suodatin

Doro 901c
Doro901c
Tuotenumero 5010849558 Valm. tuotenro. 4756
    4 jäljellä
    21,70 €
    Gigaset SL800H PRO
    Tuotenumero 5011292314 Valm. tuotenro. S30852-H2975-R102
      3–4 päivää
      143,84 €
      Doro PhoneEasy 100W Duo
      Tuotenumero 5010619775 Valm. tuotenro. 5547
        3–4 päivää
        86,18 €
        Poly VVX 601
        Tuotenumero 5011028105 Valm. tuotenro. 2200-48600-019
          Tilaustuote
          768,18 €
          Doro PhoneEasy 100w
          Tuotenumero 5010619774 Valm. tuotenro. 5539
            48 tuntia
            60,14 €
            Gigaset E290
            GigasetE290
            Tuotenumero 5011196589 Valm. tuotenro. S30852-H2901-R202
              4 jäljellä
              42,16 €
              Gigaset R700H Pro
              GigasetR700H Pro
              Tuotenumero 5011294096 Valm. tuotenro. S30852-H2976-R102
                3–4 päivää
                189,72 €
                Gigaset A690HX
                GigasetA690HX
                Tuotenumero 5011284192 Valm. tuotenro. S30852-H2870-R601
                  Tilaustuote
                  65,10 €
                  Gigaset CL690A SCB
                  Tuotenumero 5020004254 Valm. tuotenro. S30852-H2825-B101
                    3–4 päivää
                    169,88 €

                    Näytetään 9 tuotetta 9 :sta