Elokuvafanaatikolle

Tunnetko todellisen elokuvien ja TV-sarjojen harrastajan? Alta löydät lahjaehdotuksia juuri tämän tyyppiselle henkilölle. Yksi varteen otettava idea on sijoittaa suureen TV:hen, mutta meillä on myös edullisempia vaihtoehtoja, mikäli TV tuntuu liian hinnakkaalta vaihtoehdolta. Mitä sanot esimerkiksi uudesta tabletista elokuvien katselemiseen tai mukaan matkalle?

Elokuvien katseluelämys koostuu paljon muustakin kuin vain hyvästä kuvasta ja mikäli ajattelemasi henkilön äänijärjestelmä ei ole tarpeeksi hyvä, ilahtuu hän varmasti jos ostat hänelle lahjaksi kotiteatterijärjestelmän. Myös NAS-tallennin on hyvä idea, sillä siihen ystäväsi voi tallentaa kaikki elokuvansa ja toistaa niitä kaikille laitteilleen.

Toinen idea voisi olla mediasoittimen ostaminen, esimerkiksi Apple TV tai Google Chromecast. Mikäli lahja on tarkoitettu samassa taloudessa olevalle ja tahdot välttyä kovita TV-ääniltä voit ostaa lahjaksi hyvät langattomat kuulokkeet. Huomaa siinä tapauksessa ostaa kuulokkeet, joissa on RF-lähetin.

Rastita joululahjalistaa erittäin edullisin hinnoin.