Jos et vielä ole tehnyt niin, nyt kannattaa alkaa miettiä, mitä pelejä haluat pelata ja minkälaisia varusteita tarvitset.

Tietokoneet

Monet arvostavat sitä, miten helppoa pelikonsolin yhdistäminen televisioon, ohjaimen nappaaminen käteen ja sohvalle istahtaminen on. Pelitietokoneella on kuitenkin monia hyviä puolia, joista suurin lienee se, että pelikoneen suorituskyvylle ei juurikaan ole asetettu rajoja.

Täysin uutta pelitietokonetta ostettaessa sinun on ensiksi päätettävä, haluatko kannettavan vai pöytäkoneen. Aiemmin pöytäkoneet olivat tietokonepelaajien ensisijainen valinta, mutta viime aikoina kannettavista on tullut niin tehokkaita, että yhä useampi pitää niitä varteenotettavana vaihtoehtona.

Pöytäkoneilla on monia etuja, kuten se, että kannettaviin verrattuna samalla rahalla saa yleensä enemmän tehoa, ja se, että tietokonetta voi parannella helposti vaihtamalla näytönohjaimen, suorittimen ja sisäisen muistin kaltaisia osia.

Pelikannettavien suurin etu on se, että niitä on huomattavasti pöytäkonetta helpompi kuljettaa mukana. Monet pelikannettavan valinneet yhdistävät kotona koneensa ulkoiseen näyttöön, näppäimistöön ja hiireen, jolloin pelikokemus vastaa pöytäkonetta. Kannettavien huonoin puoli on se, että niitä ei voi parannella samassa määrin kuin pöytäkoneita, minkä vuoksi niiden käyttöikä on lyhyempi.

Miettiessäsi, kuinka paljon tehoa tarvitset, huomioi se, minkälaisia pelejä pelaat, millä tarkkuudella haluat pelata ja miten kehittynyttä grafiikkaa haluat saada.

Jos haluat nauttia molempien maailmojen parhaista puolista, yhdistä kannettavaan ulkoinen näytönohjain. Silloin saat koneestasi kotona enemmän tehoja irti. Tätä varten sinun on asennettava näytönohjain koteloon, joka yhdistetään tietokoneeseen Thunderbolt 3 -liitännällä.

Oheislaitteet

Vaikka yhä useampi tietokonepelaaja pitää peliohjainta vaihtoehtona, voidaan yhä sanoa, että näppäimistö ja hiiri ovat pelaajien parhaat ystävät. Muita pelikokemusta mahdollisesti parantavia oheislaitteita ovat hyvät kuulokkeet ja erittäin mukava pelituoli.

Hiiret

Ensimmäinen tietokonehiiri keksittiin jo 1960-luvun alkupuolella, mutta paljon on tapahtunut niistä ajoista. Pelihiiren valinnassa kyse on pitkälti mausta. Joitakin hiiren valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat oikea- tai vasenkätisyys, pelattavien pelien tyyppi sekä tapa pidellä hiirtä. Jos pelaat monimutkaisia strategia- tai roolipelejä, voit valita hiiren, jossa on noin 20 painiketta. Toisaalta, jos pelaat lähinnä ensimmäisen persoonan räiskintäpelejä, voit haluta vähemmän monimutkaisen vaihtoehdon, jotta et tee virheitä taistelun tuoksinassa.

Aiemmin periaatteessa kaikki pelihiiret olivat johdollisia, mutta langattoman tekniikan kehittyessä langattomat hiiret ovat löytäneet tiensä yhä useamman pelaajan sydämeen.

Hiiren toimintaan vaikuttaa myös hiirimatto. Niitä on monen kokoisia ja muotoisia, joten löydät varmasti juuri itsellesi sopivan mallin. Pitäisikö sen vilkkua? Tai kenties kattaa koko työpöytä?

Näppäimistöt

Toimistoympäristöissä on jo pitkään käytetty langattomia näppäimistöjä, mutta pelinäppäimistöistä suurin osa on yhä johdollisia. Tämä johtuu lähinnä siitä, että pelaajat tarvitsevat aivan toisenlaista nopeutta ja tarkkuutta kuin työntekijät. Lisäksi he eivät halua riskeerata sitä, että yhteys katkeaisi juuri ratkaisevalla hetkellä.

Monissa pelinäppäimistöissä on sisäisiä valoja. Yksittäin valaistut näppäimet sateenkaaren kaikissa väreissä ovat paitsi kauniita myös käytännöllisiä, kun pelataan pimeässä ja oikea näppäin on löydettävä nopeasti.

Itsellesi parhaiten sopiva näppäimistö riippuu pitkälti siitä, miten pelaat ja mistä pidät. Tarjolla on kaikenlaista, aina ohuista ja yksinkertaisista näppäimistöistä suuriin kolosseihin lukuisilla erikoisnäppäimillä. Monet pelaajat pitävät mekaanisista näppäimistöistä, sillä ne kestävät pitkään käytössä, ovat vankkoja ja tarjoavat hyvää näppäintuntumaa. Mekaanisen kytkimen tyyppi vaikuttaa muun muassa siihen, kuinka paljon voimaa näppäimen painaminen vaatii, miltä näppäimet tuntuvat ja miltä ne kuulostavat.

Viime aikoina yhä useampi valmistaja on panostanut mekaanisiin matalan profiilin näppäimistöihin. Ne ovat hyviä muun muassa siinä, että ne tarjoavat mekaanisen näppäimistön tarkkuutta, kestävyyttä ja tuntumaa tavallista ohuemmissa kuorissa.

Pelituolit

Jos vietät tunteja tietokoneen edessä pelaamassa, on tärkeää, että sinulla on ergonominen pelituoli. Pelituolit on monesti muotoiltu tavalla, joka tuo mieleen ralliautot. Mutta tärkeintä niissä on se, että ne ovat erittäin monipuolisia ja suunniteltu mukaviksi pitkienkin pelisessioiden ajan. Niissä on muun muassa tukevat käsivarsituet ja korkeat, pehmustetut selkänojat. Pelituoleja on saatavana kaikissa eri hintaluokissa ja monen näköisinä, joten voit löytää juuri itsellesi ja omiin pelitapoihisi sopivan vaihtoehdon.

Äänentoisto

Hyvä ääni parantaa sekä elokuva- että pelikokemusta. Markkinoilla on monia eri tietokonekaiuttimia, mutta nykyään suurin osa pelaa niin sanottujen pelikuulokkeiden kanssa. Pelikuulokkeet ovat erityisiä kuulokkeita, jotka on mukautettu juuri pelaamiseen.

Hyvät kuulokkeet korvat kokonaan tai osittain peittävillä kupeilla tarjoavat täydellistä äänenlaadun ja mukavuuden välistä tasapainoa, myös pidempien pelisessioiden aikana. Jos pelaat paljon ensimmäisen persoonan räiskintöjä, voi olla hyvä panostaa kuulokkeisiin 5.1- tai 7.1-äänellä, sillä monikanavaisen äänen avulla on helpompi kuulla, missä vastustajat ovat. Pelikuulokkeet yhdistetään tietokoneeseen monesti johdolla, mutta langattomat vaihtoehdot ovat yhä yleisempiä.

Toinen pelikuulokkeiden tarjoama etu on se, että niissä on yleensä sisäinen mikrofoni. Jos striimaat ja haluat tarjota katsojille parasta mahdollista äänenlaatua, voi kuitenkin olla hyvä panostaa ulkoiseen mikrofoniin. Blue on yksi suosituimmista valmistajista USB-mikrofoneineen, mutta yhä useampi valmistaja on tarttunut nyt trendiin. Jos sinulla on kuulokkeet ilman mikrofonia, Antlion sin ModMic on harkitsemisen arvoinen, sillä sen voi asentaa kuulokkeisiin.

Näytöt

Vaikka tietokone on pelikokemuksen ydin, näytön tärkeyttä ei pidä aliarvioida. Se on nimittäin se osa, jota katselet suurimman osan ajasta. Vaikka olisitkin hankkinut pelikannettavan, pelikokemus saattaa parantua yhdistämällä kannettava ulkoiseen näyttöön.

Näyttöä valitessa on huomioitava ennen kaikkea kolme asiaa: näytön koko, tarkkuus ja virkistystaajuus. Jos pelaat ennen kaikkea nopeita ensimmäisen persoonan räiskintöjä, sinulle voi sopia parhaiten pieni näyttö, jolloin saat niin hyvän yleiskuvan kuin mahdollista. Elokuvamaisiin seikkailupeleihin 32-tuumainen laajakuvanäyttö voi sopia paremmin. Yli 30-tuumaisten näyttöjen kohdalla voi yleiskuvan saamisen kannalta olla hyvä, että näyttö on kaareva. Suurimmat näytöt, kuten monien valmistajien markkinoille tuomat 49-tuumaiset, ovat lähes poikkeuksetta kaarevia.

4K-tarkkuudesta on tullut periaatteessa standardi TV-maailmassa, mutta koska korkean tarkkuuden peligrafiikka vaatii paljon prosessoritehoa, pelinäytöissä on usein Full HD- tai QHD-tarkkuus (2 560 x 1 440 pikseliä).

Virkistystaajuus eli se, miten monta kertaa kuva päivittyy minuutissa, eroaa myös eri näyttöjen välillä. Pelaamiseen me suosittelemme yli 144 Hz:n virkistystaajuutta, sillä silloin kuvat päivittyvät pehmeämmin. Viime aikoina markkinoille on ilmestynyt yhä enemmän 240 hertsin näyttöjä.

Jos pelaat paljon tehoa vaativia pelejä suurella tarkkuudella, voi olla hyvä valita näyttö, joka tukee näytönohjaimesi käyttämää synkronointitekniikkaa. Jos sinulla on esimerkiksi Nvidia-näytönohjain, sinun kannattaa ostaa G-Synciä tukeva näyttö.

Komponentit

Yksi pöytäkoneen suurista eduista on se, että voit vaihtaa sen suorittimia, muistikortteja, kovalevyjä, näytönohjaimia ja muita osia. Siten voit pidentää sen käyttöikää.

Koska grafiikat kehittyvät koko ajan, tietokonetta on paranneltava aika ajoin. Siten uusimpia pelejä voi pelata jatkossakin suurella tarkkuudella grafiikan laadusta tinkimättä. Yksittäisiin osiin kannattaa kiinnittää paljon huomiota myös omaa konetta kootessa.

Moni pöytäkoneen valitseva pelaaja valitsee sen juuri voidakseen parannella tietokonetta esimerkiksi vaihtamalla näytönohjaimen tai asentamalla lisää sisäistä muistia. Suorittimien kohdalla Intel on yhä kukkulan kuningas, mutta AMD valtaa Ryzen-alustallaan jatkuvasti uutta alaa.

Kannettavan tietokoneen parantaminen on vaikeampaa, muttei mahdotonta. Jos haluaa voida käyttää uusinta tekniikkaa hyödyntävää näytönohjainta, sellaisen voi asentaa ulkoiseen koteloon, joka yhdistetään tietokoneeseen Thunderbolt 3 -liitännän kautta.

Pelit ja pelikonsolit

Onko mitään parempaa kuin istahtaa sohvalle ja nauttia mahtavasta seikkailupelistä?