Musiikkinautinto laadukkailla kuulokkeilla

Musiikin kuuntelu kuulokkeilla käy yhä tavallisemmaksi, ja täten hyvien kuulokkeiden omistaminen on tärkeää. Jos etsinnässä on uudet kuulokkeet niin autamme etsimään sopivan parin.

Nappikuulokkeet

On olemassa kahdenlaisia nappikuulokkeita, sellaisia jotka asetetaan korviin korvatulppien tavoin, tai sellaisia jotka lepäävät korvassa. Ensimmäisien etuna on parempi istuvuus ja täten parempi bassontoisto, minkä lisäksi ne sulkevat paremmin pois ulkoisia ääniä. Kaikki eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että tällaiset kuulokkeet ovat kovin miellyttävän tuntuiset ja sen takia edelleen valmistetaan korvissa lepääviä kuulokkeita.

On-ear

On-ear-kuulokkeet ovat kuulokkeita, joissa on pään yli kulkeva osa ja pieniä kuulokkeita, jotka eivät peitä koko korvia vaan ovat korvan päällä. Klassinen on-ear-kuuloke -malli on PortaPro, joka on yksi markkinoiden pienimmistä on-ear-kuulokkeista. Nämä kuulokkeet sopivat hyvin silloin kun ei haluta nappikuulokkeita mutta kuitenkin kuulokkeet, jotka ovat kevyet ja sopivat laukkuun ongelmitta.

Over-ear

Nämä ovat yleisimmät kuulokkeet ja sulkevat koko korvan sisäänsä. Jos kaivataan maksimaalista äänenlaatua, niin nämä ovat se mitä haetaan. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, ettei näitä kuulokkeita ole aina aivan helppo kantaa mukana.

On olemassa kahdenlaisia over-ear-kuulokkeita: suljettuja ja avoimia. Suljettu kuulokepari sulkee äänen sisäänsä ja jättää ulkoiset äänet pois parhaalla tavalla, kun taas avoimissa kuulokkeissa on ilmareikiä, jotka tarjoavat hieman avoimemman äänen. Ääni muistuttaa kaiutinparin luomaa ääntä. Tällainen kuulokepari ei tosin sulje pois ulkoisia ääniä yhtä helposti, ja myös muut ihmiset saattavat kuulla mitä kuuntelet.

Mikrofoni

Jos kuulokkeita halutaan käyttää yhdessä puhelimen kanssa niin voi olla hyvä ostaa mikrofonilla varustetut kuulokkeet, jotta ei niitä ei tarvitse riisua kun on aika puhua puhelimessa. Voi olla myös hyvä että kuulokkeissa on volyyminhallintamahdollisuus ja vastausnappi jotta musiikkia ja puheluita voidaan hallita.

Langattomat, sport-kuulokkeet ja muut toiminnot

Jos halutaan urheilla kuulokkeet päässä niin kannattaa katsella tähän tarkoitukseen sopivia kuulokkeita, jotka ovat usein hien- ja vedenkestäviä. Nämä voidaan jopa huuhdella treenin jälkeen. Kannattaa myös miettiä halutaanko hankkia langattomat kuulokkeet.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä tarjoamme myös taustamelun häiventäviä (noise cancelling) kuulokkeita, jotka ovat erittäin sopivat kun matkustetaan meluisissa ympäristöissä. Nämä kuulokkeet käyttävät kehittynyttä tekniikkaa häiriöäänien eliminoimiseksi ja poistavat turhat äänet niin että kuulokkeiden ääni on selkeä.

Suodatin

Sony WH-1000XM5

Sony

WH-1000XM5

Tuotenumero 5011285798 Valm. tuotenro. WH1000XM5B.CE7
  • Tuotetyyppi Kuulokkeet
  • Yhteysteknologia Langallinen & langaton
  • Bluetooth Kyllä
  • USB-liitettävyys Kyllä
Yli 100 jäljellä
-9%
419 €379 €
Sony WH-1000XM5

Sony

WH-1000XM5

Tuotenumero 5011285905 Valm. tuotenro. WH1000XM5S.CE7
  • Tuotetyyppi Kuulokkeet
  • Yhteysteknologia Langallinen & langaton
  • Bluetooth Kyllä
  • 3,5 mm liitin Kyllä
Yli 100 jäljellä
-9%
419,12 €379 €
Sony WH-1000XM5

Sony

WH-1000XM5

Tuotenumero 5011334213 Valm. tuotenro. WH1000XM5L.CE7
  • Tuotetyyppi Kuulokkeet
  • Yhteysteknologia Langallinen & langaton
  • Bluetooth Kyllä
  • 3,5 mm liitin Kyllä
72 jäljellä
-9%
419,12 €379 €
Sony Charging Case For Wf-1000xm4 - Black

Sony

Charging Case For Wf-1000xm4 - Black

Tuotenumero 5011313048 Valm. tuotenro. A5036917B
    4 jäljellä
    125,24 €
    Sony WH-1000XM4

    Sony

    WH-1000XM4

    Tuotenumero 5011181526 Valm. tuotenro. WH1000XM4S.CE7
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia Langallinen & langaton
    • Meluntorjuntatyyppi Aktiivinen
    • Bluetooth Kyllä
    33 jäljellä
    -21%
    329,22 €259 €
    Sony WF-1000XM5 Wireless Noise Cancelling Earbuds

    Sony

    WF-1000XM5 Wireless Noise Cancelling Earbuds

    Tuotenumero 5011339374 Valm. tuotenro. WF1000XM5B.CE7
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia Langaton
    • Bluetooth Kyllä
    • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
    40 jäljellä
    329,22 €
    Sony ULT Wear

    Sony

    ULT Wear

    Tuotenumero 5020003648 Valm. tuotenro. WHULT900NB.CE7
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia Langallinen & langaton
    • Bluetooth Kyllä
    • 3,5 mm liitin Kyllä
    Yli 100 jäljellä
    Uusi
    199,02 €
    Sony Langattomat WI-C100-nappikuulokkeet

    Sony

    Langattomat WI-C100-nappikuulokkeet

    Tuotenumero 5011295310 Valm. tuotenro. WIC100B.CE7
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia Langaton
    • Bluetooth Kyllä
    • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
    43 jäljellä
    40,92 €
    Sony WH-1000XM4

    Sony

    WH-1000XM4

    Tuotenumero 5011181525 Valm. tuotenro. WH1000XM4B.CE7
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia Langaton
    • Meluntorjuntatyyppi Aktiivinen
    • Bluetooth Kyllä
    Yli 100 jäljellä
    -21%
    329 €259 €
    Sony WH-1000XM4

    Sony

    WH-1000XM4

    Tuotenumero 5011233674 Valm. tuotenro. WH1000XM4L.CE7
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia Langallinen & langaton
    • Meluntorjuntatyyppi Aktiivinen
    • Bluetooth Kyllä
    Yli 100 jäljellä
    -21%
    329,22 €259 €
    Sony WH-CH720N

    Sony

    WH-CH720N

    Tuotenumero 5011328895 Valm. tuotenro. WHCH720NB.CE7
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia Langallinen & langaton
    • Bluetooth Kyllä
    • 3,5 mm liitin Kyllä
    Yli 100 jäljellä
    128,96 €
    Sony MDR-RF895RK

    Sony

    MDR-RF895RK

    Tuotenumero 5011046529 Valm. tuotenro. MDRRF895RK.EU8
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia Langaton
    • Bluetooth Ei
    • 3,5 mm liitin Ei
    3 jäljellä
    Suosittelemme
    94,24 €
    Sony WF-1000XM5 Wireless Noise Cancelling Earbuds

    Sony

    WF-1000XM5 Wireless Noise Cancelling Earbuds

    Tuotenumero 5011339372 Valm. tuotenro. WF1000XM5S.CE7
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia Langaton
    • Bluetooth Kyllä
    • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
    54 jäljellä
    298,84 €
    Sony LinkBuds S ANC

    Sony

    LinkBuds S ANC

    Tuotenumero 5011291735 Valm. tuotenro. WFLS900NC.CE7
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia True Wireless Stereo (TWS)
    • Bluetooth Kyllä
    • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
    1 jäljellä
    145,70 €
    Sony Sony WH-CH520 Kuulokkeet Langaton Pääpanta Puhelut/Musiikki USB Type-C Bluetooth Valkoinen

    Sony

    Sony WH-CH520 Kuulokkeet Langaton Pääpanta Puhelut/Musiikki USB Type-C Bluetooth Valkoinen

    Tuotenumero 5011328890 Valm. tuotenro. WHCH520W.CE7
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia Langaton
    • Bluetooth Kyllä
    • USB-liitin USB Type-C
    2 jäljellä
    68,82 €
    Sony Headphone Charging Case Black

    Sony

    Headphone Charging Case Black

    Tuotenumero 5011349521 Valm. tuotenro. A5061335A
      Tilaustuote
      135,78 €
      Sony WF-C500 aidosti langattomat kuulokkeet

      Sony

      WF-C500 aidosti langattomat kuulokkeet

      Tuotenumero 5011257269 Valm. tuotenro. WFC500B.CE7
      • Tuotetyyppi Kuulokkeet
      • Yhteysteknologia True Wireless Stereo (TWS)
      • Bluetooth Kyllä
      • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
      32 jäljellä
      76,88 €
      Sony MDR EX650AP In-Ear kuulokkeet mikrofonilla

      Sony

      MDR EX650AP In-Ear kuulokkeet mikrofonilla

      Tuotenumero 5010786204 Valm. tuotenro. MDREX650APT.CE7
      • Tuotetyyppi Kuulokkeet
      • Yhteysteknologia Langallinen
      • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
      • Tuotteen väri Messinki, Musta
      8 jäljellä
      65,10 €

      Näytetään 18 tuotetta 45 :sta