Musiikkinautinto laadukkailla kuulokkeilla

Musiikin kuuntelu kuulokkeilla käy yhä tavallisemmaksi, ja täten hyvien kuulokkeiden omistaminen on tärkeää. Jos etsinnässä on uudet kuulokkeet niin autamme etsimään sopivan parin.

Nappikuulokkeet

On olemassa kahdenlaisia nappikuulokkeita, sellaisia jotka asetetaan korviin korvatulppien tavoin, tai sellaisia jotka lepäävät korvassa. Ensimmäisien etuna on parempi istuvuus ja täten parempi bassontoisto, minkä lisäksi ne sulkevat paremmin pois ulkoisia ääniä. Kaikki eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että tällaiset kuulokkeet ovat kovin miellyttävän tuntuiset ja sen takia edelleen valmistetaan korvissa lepääviä kuulokkeita.

On-ear

On-ear-kuulokkeet ovat kuulokkeita, joissa on pään yli kulkeva osa ja pieniä kuulokkeita, jotka eivät peitä koko korvia vaan ovat korvan päällä. Klassinen on-ear-kuuloke -malli on PortaPro, joka on yksi markkinoiden pienimmistä on-ear-kuulokkeista. Nämä kuulokkeet sopivat hyvin silloin kun ei haluta nappikuulokkeita mutta kuitenkin kuulokkeet, jotka ovat kevyet ja sopivat laukkuun ongelmitta.

Over-ear

Nämä ovat yleisimmät kuulokkeet ja sulkevat koko korvan sisäänsä. Jos kaivataan maksimaalista äänenlaatua, niin nämä ovat se mitä haetaan. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, ettei näitä kuulokkeita ole aina aivan helppo kantaa mukana.

On olemassa kahdenlaisia over-ear-kuulokkeita: suljettuja ja avoimia. Suljettu kuulokepari sulkee äänen sisäänsä ja jättää ulkoiset äänet pois parhaalla tavalla, kun taas avoimissa kuulokkeissa on ilmareikiä, jotka tarjoavat hieman avoimemman äänen. Ääni muistuttaa kaiutinparin luomaa ääntä. Tällainen kuulokepari ei tosin sulje pois ulkoisia ääniä yhtä helposti, ja myös muut ihmiset saattavat kuulla mitä kuuntelet.

Mikrofoni

Jos kuulokkeita halutaan käyttää yhdessä puhelimen kanssa niin voi olla hyvä ostaa mikrofonilla varustetut kuulokkeet, jotta ei niitä ei tarvitse riisua kun on aika puhua puhelimessa. Voi olla myös hyvä että kuulokkeissa on volyyminhallintamahdollisuus ja vastausnappi jotta musiikkia ja puheluita voidaan hallita.

Langattomat, sport-kuulokkeet ja muut toiminnot

Jos halutaan urheilla kuulokkeet päässä niin kannattaa katsella tähän tarkoitukseen sopivia kuulokkeita, jotka ovat usein hien- ja vedenkestäviä. Nämä voidaan jopa huuhdella treenin jälkeen. Kannattaa myös miettiä halutaanko hankkia langattomat kuulokkeet.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä tarjoamme myös taustamelun häiventäviä (noise cancelling) kuulokkeita, jotka ovat erittäin sopivat kun matkustetaan meluisissa ympäristöissä. Nämä kuulokkeet käyttävät kehittynyttä tekniikkaa häiriöäänien eliminoimiseksi ja poistavat turhat äänet niin että kuulokkeiden ääni on selkeä.

Suodatin

AfterShokz Shokz OpenSwim Sininen

AfterShokz

Shokz OpenSwim Sininen

Tuotenumero 5011302988 Valm. tuotenro. S700BL
  • Tuotetyyppi Kuulokkeet
  • Yhteysteknologia Langaton
  • Tuotteen väri Sininen
  • Akustinen järjestelmä Avoin
7 jäljellä
148,80 €
Sony Charging Case For Wf-1000xm4 - Black

Sony

Charging Case For Wf-1000xm4 - Black

Tuotenumero 5011313048 Valm. tuotenro. A5036917B
    3 jäljellä
    125,24 €
    AfterShokz SHOKZ OpenRun Pro Kuulokkeet Langaton Niskanauha Puhelut/Musiikki Bluetooth Sininen Sininen

    AfterShokz

    SHOKZ OpenRun Pro Kuulokkeet Langaton Niskanauha Puhelut/Musiikki Bluetooth Sininen Sininen

    Tuotenumero 5011302984 Valm. tuotenro. S810BL
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia Langaton
    • Bluetooth Kyllä
    • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
    7 jäljellä
    138,26 €
    SENNHEISER Accentum Musta

    SENNHEISER

    Accentum Musta

    Tuotenumero 5011349360 Valm. tuotenro. 700174
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia Langaton
    • Meluntorjuntatyyppi Hybridi
    • Bluetooth Kyllä
    38 jäljellä
    -27%
    179,80 €130,20 €
    AfterShokz SHOKZ OpenRun Pro Kuulokkeet Langaton Niskanauha Puhelut/Musiikki Bluetooth Vaaleanpunainen Vaaleanpunainen

    AfterShokz

    SHOKZ OpenRun Pro Kuulokkeet Langaton Niskanauha Puhelut/Musiikki Bluetooth Vaaleanpunainen Vaaleanpunainen

    Tuotenumero 5011302985 Valm. tuotenro. S810PK
    • Tuotetyyppi Kuulokkeet
    • Yhteysteknologia Langaton
    • Bluetooth Kyllä
    • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
    3 jäljellä
    138,26 €
    Marshall Major IV Headphone

    Marshall

    Major IV Headphone

    Tuotenumero 5011293723 Valm. tuotenro. 1006127
      3 jäljellä
      119,04 €
      Sound By Sweden Supra NiTRO-X2 Langattomat In-Ear

      Sound By Sweden

      Supra NiTRO-X2 Langattomat In-Ear

      Tuotenumero 5011133343 Valm. tuotenro. 1032100066
        5 jäljellä
        128,96 €
        AfterShokz OpenRun Musta

        AfterShokz

        OpenRun Musta

        Tuotenumero 5011302963 Valm. tuotenro. S803BK
        • Tuotetyyppi Kuulokkeet
        • Yhteysteknologia Langaton
        • Bluetooth Kyllä
        • Kuulokkeiden tyyppi Stereo
        17 jäljellä
        148,80 €
        SENNHEISER HD 450BT Wireless Musta CE

        SENNHEISER

        HD 450BT Wireless Musta CE

        Tuotenumero 5011168990 Valm. tuotenro. 508386
        • Tuotetyyppi Kuulokkeet
        • Yhteysteknologia Langallinen & langaton
        • Meluntorjuntatyyppi Aktiivinen
        • Bluetooth Kyllä
        Tilaustuote
        138,88 €
        AfterShokz OpenRun Punainen

        AfterShokz

        OpenRun Punainen

        Tuotenumero 5011302966 Valm. tuotenro. S803RD
        • Tuotetyyppi Kuulokkeet
        • Yhteysteknologia Langaton
        • Bluetooth Kyllä
        • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
        8 jäljellä
        148,80 €
        Sony WH-CH720N Musta

        Sony

        WH-CH720N Musta

        Tuotenumero 5011328895 Valm. tuotenro. WHCH720NB.CE7
        • Tuotetyyppi Kuulokkeet
        • Yhteysteknologia Langallinen & langaton
        • Bluetooth Kyllä
        • 3,5 mm liitin Kyllä
        52 jäljellä
        128,96 €
        SENNHEISER Accentum Valkoinen

        SENNHEISER

        Accentum Valkoinen

        Tuotenumero 5011349361 Valm. tuotenro. 700175
        • Tuotetyyppi Kuulokkeet
        • Yhteysteknologia Langaton
        • Meluntorjuntatyyppi Hybridi
        • Bluetooth Kyllä
        34 jäljellä
        -27%
        179,80 €130,20 €
        Marshall Minor III -kuulokkeet

        Marshall

        Minor III -kuulokkeet

        Tuotenumero 5011293720 Valm. tuotenro. 1005983
          1 jäljellä
          117,18 €
          AfterShokz OpenRun Harmaa

          AfterShokz

          OpenRun Harmaa

          Tuotenumero 5011302965 Valm. tuotenro. S803GY
          • Tuotetyyppi Kuulokkeet
          • Yhteysteknologia Langaton
          • Bluetooth Kyllä
          • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
          7 jäljellä
          148,80 €
          Shure SRH840A Professional Monitoring Musta

          Shure

          SRH840A Professional Monitoring Musta

          Tuotenumero 5011271507 Valm. tuotenro. SRH840A-EFS
          • Tuotetyyppi Kuulokkeet
          • Yhteysteknologia Langallinen
          • 3,5 mm liitin Kyllä
          • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
          4 jäljellä
          128,96 €
          AfterShokz OpenRun Sininen

          AfterShokz

          OpenRun Sininen

          Tuotenumero 5011302964 Valm. tuotenro. S803BL
          • Tuotetyyppi Kuulokkeet
          • Yhteysteknologia Langaton
          • Bluetooth Kyllä
          • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
          7 jäljellä
          148,80 €
          Marshall Major IV Headphone

          Marshall

          Major IV Headphone

          Tuotenumero 5011293691 Valm. tuotenro. 1005773
            10 jäljellä
            119,04 €
            Sony LinkBuds S ANC Kerman väri

            Sony

            LinkBuds S ANC Kerman väri

            Tuotenumero 5011291735 Valm. tuotenro. WFLS900NC.CE7
            • Tuotetyyppi Kuulokkeet
            • Yhteysteknologia True Wireless Stereo (TWS)
            • Bluetooth Kyllä
            • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
            1 jäljellä
            145,70 €

            Näytetään 18 tuotetta 49 :sta