Musiikkinautinto laadukkailla kuulokkeilla

Musiikin kuuntelu kuulokkeilla käy yhä tavallisemmaksi, ja täten hyvien kuulokkeiden omistaminen on tärkeää. Jos etsinnässä on uudet kuulokkeet niin autamme etsimään sopivan parin.

Nappikuulokkeet

On olemassa kahdenlaisia nappikuulokkeita, sellaisia jotka asetetaan korviin korvatulppien tavoin, tai sellaisia jotka lepäävät korvassa. Ensimmäisien etuna on parempi istuvuus ja täten parempi bassontoisto, minkä lisäksi ne sulkevat paremmin pois ulkoisia ääniä. Kaikki eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että tällaiset kuulokkeet ovat kovin miellyttävän tuntuiset ja sen takia edelleen valmistetaan korvissa lepääviä kuulokkeita.

On-ear

On-ear-kuulokkeet ovat kuulokkeita, joissa on pään yli kulkeva osa ja pieniä kuulokkeita, jotka eivät peitä koko korvia vaan ovat korvan päällä. Klassinen on-ear-kuuloke -malli on PortaPro, joka on yksi markkinoiden pienimmistä on-ear-kuulokkeista. Nämä kuulokkeet sopivat hyvin silloin kun ei haluta nappikuulokkeita mutta kuitenkin kuulokkeet, jotka ovat kevyet ja sopivat laukkuun ongelmitta.

Over-ear

Nämä ovat yleisimmät kuulokkeet ja sulkevat koko korvan sisäänsä. Jos kaivataan maksimaalista äänenlaatua, niin nämä ovat se mitä haetaan. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, ettei näitä kuulokkeita ole aina aivan helppo kantaa mukana.

On olemassa kahdenlaisia over-ear-kuulokkeita: suljettuja ja avoimia. Suljettu kuulokepari sulkee äänen sisäänsä ja jättää ulkoiset äänet pois parhaalla tavalla, kun taas avoimissa kuulokkeissa on ilmareikiä, jotka tarjoavat hieman avoimemman äänen. Ääni muistuttaa kaiutinparin luomaa ääntä. Tällainen kuulokepari ei tosin sulje pois ulkoisia ääniä yhtä helposti, ja myös muut ihmiset saattavat kuulla mitä kuuntelet.

Mikrofoni

Jos kuulokkeita halutaan käyttää yhdessä puhelimen kanssa niin voi olla hyvä ostaa mikrofonilla varustetut kuulokkeet, jotta ei niitä ei tarvitse riisua kun on aika puhua puhelimessa. Voi olla myös hyvä että kuulokkeissa on volyyminhallintamahdollisuus ja vastausnappi jotta musiikkia ja puheluita voidaan hallita.

Langattomat, sport-kuulokkeet ja muut toiminnot

Jos halutaan urheilla kuulokkeet päässä niin kannattaa katsella tähän tarkoitukseen sopivia kuulokkeita, jotka ovat usein hien- ja vedenkestäviä. Nämä voidaan jopa huuhdella treenin jälkeen. Kannattaa myös miettiä halutaanko hankkia langattomat kuulokkeet.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä tarjoamme myös taustamelun häiventäviä (noise cancelling) kuulokkeita, jotka ovat erittäin sopivat kun matkustetaan meluisissa ympäristöissä. Nämä kuulokkeet käyttävät kehittynyttä tekniikkaa häiriöäänien eliminoimiseksi ja poistavat turhat äänet niin että kuulokkeiden ääni on selkeä.

Suodatin

Mee Audio M6 Pro 2nd Generation Harmaa Musta

Mee Audio

M6 Pro 2nd Generation Harmaa Musta

Tuotenumero 5011083063 Valm. tuotenro. EP-M6PROG2-BK
  • Tuotetyyppi Kuulokkeet
  • Yhteysteknologia Langallinen
  • Bluetooth Ei
  • 3,5 mm liitin Kyllä
4 jäljellä
48,98 €
AfterShokz OpenRun Harmaa

AfterShokz

OpenRun Harmaa

Tuotenumero 5011302965 Valm. tuotenro. S803GY
  • Tuotetyyppi Kuulokkeet
  • Yhteysteknologia Langaton
  • Bluetooth Kyllä
  • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
7 jäljellä
148,80 €
AfterShokz OpenMove Harmaa

AfterShokz

OpenMove Harmaa

Tuotenumero 5011302960 Valm. tuotenro. S661GY
  • Tuotetyyppi Kuulokkeet
  • Yhteysteknologia Langaton
  • Bluetooth Kyllä
  • Kuulokkeiden tyyppi Kaksikanavainen
48 tuntia
89,28 €
Audio-Technica ATH SR50BT Harmaa

Audio-Technica

ATH SR50BT Harmaa

Tuotenumero 5011104575 Valm. tuotenro. ATH-SR50BTBW
  • Tuotetyyppi Kuulokkeet
  • Yhteysteknologia Langaton
  • Bluetooth Kyllä
  • 3,5 mm liitin Ei
3–4 päivää
199,02 €
Apple Beats Flex All-Day Harmaa

Apple

Beats Flex All-Day Harmaa

Tuotenumero 5011260128 Valm. tuotenro. MYME2ZM/A
  • Tuotetyyppi Kuulokkeet
  • Yhteysteknologia Langaton
  • Bluetooth Kyllä
  • 3,5 mm liitin Ei
Arviolta varastossa: 29.6.2024
89,28 €
Shure AONIC 4 Harmaa Läpikuultava Valkoinen

Shure

AONIC 4 Harmaa Läpikuultava Valkoinen

Tuotenumero 5011221568 Valm. tuotenro. SE42HYW+UNI-EFS
  • Tuotetyyppi Kuulokkeet
  • Yhteysteknologia Langallinen
  • Meluntorjuntatyyppi Aktiivinen
  • 3,5 mm liitin Kyllä
3–4 päivää
298,84 €
Audio-Technica ATH SPORT7TW Harmaa

Audio-Technica

ATH SPORT7TW Harmaa

Tuotenumero 5011104583 Valm. tuotenro. ATH-SPORT7TWGY
  • Tuotetyyppi Kuulokkeet
  • Yhteysteknologia Langaton
  • Bluetooth Kyllä
  • 3,5 mm liitin Ei
Tilaustuote
127,72 €
Shure AONIC 4 Harmaa Läpikuultava Musta

Shure

AONIC 4 Harmaa Läpikuultava Musta

Tuotenumero 5011221566 Valm. tuotenro. SE42HYBK+UNI-EFS
  • Tuotetyyppi Kuulokkeet
  • Yhteysteknologia Langallinen
  • Meluntorjuntatyyppi Aktiivinen
  • 3,5 mm liitin Kyllä
Tilaustuote
298,84 €

Näytetään 8 tuotetta 8 :sta