Älykkäämpi koti home automationin avulla

Home automation tarkoittaa kodin automatisointia, ja yksinkertaisesti sen älykkäämmäksi tekemistä. Se on kodin digitalisoimista niin että kotia voidaan ohjata suoraan matkapuhelimen tai tietokoneen kautta.

Mitä voidaan tehdä?

On vaikea sanoa tarkalleen mitä home automationin avulla voidaan tehdä, koska voidaan tehdä niin monia asioita riippuen järjestelmästä ja laitteista. Yksi tavallisimmista asioista on erilaisten sensorien avulla pysyä ajan tasalla siitä mitä kotona tapahtuu. Voidaan esimerkiksi ostaa sensoreita, jotka tuntevat veden tai savun ja lähettävät viestin puhelimeen jos jotain merkillistä tapahtuu. Älykäs termometri on myös hyvä hankinta, jonka avulla voidaan varoittaa suurempien lämpötilavaihteluiden ollessa ajankohtaisia. Tämä on yleensä merkki siitä, että jokin on pielessä.

Jatketaan kuitenkin automaatio-osaan. Tietenkin kaikki nämä sensorit voidaan yhdistää muihin laitteisiin ja näin ohjata näitä. Valaisimet voidaan esimerkiksi asettaa automaattisesti päälle silloin kun valotaso laskee. Voidaan myös asettaa lamput tunnelmatilaan klo 20.00 viikonloppuisin, jotta saadaan hieman lämpimämpää ja heikompaa valaistusta kun on aika katsella perjantaielokuvaa. Jos halutaan varmistaa että lapset tulevat koulusta kotiin turvallisesti, voidaan asettaa ovisensori ilmoittamaan kun joku tulee kotiin ja lähtee kotoa. Tätä voidaan käyttää myös hälytyksenä.

Paljon mahdollisuuksia, yksinkertaisesti.

Erilaiset protokollat

Tänä päivänä on olemassa erilaisia home automation-ratkaisuja, ja toimiakseen ne käyttävät erilaisia protokollia. Se tarkoittaa, että kaikki laitteet eivät toimi yhdessä vaan ensin täytyy päättää halutaanko käyttää esimerkiksi Z-wave-standardia, 433 MHz-nauhaa vai laitteita, jotka käyttävät toimiakseen tavallista wifiä. Tietyt valmistajat käyttävät jotain yllä mainituista standardeista, kun taas osa käyttää lähdekoodijärjestelmää joka mahdollistaa vain heidän laitteiden toiminna.

Controllers, kytkimet ja muut

Kategoriassa controllers ja gateways löytyy yksiköt, jotka asettavat pohjan järjestelmällesi. Nämä hallitsevat jäljellä olevia kodin laitteita ja on sen takia erittäin tärkeä. Tarjoamme myös paketteja, jotka sisältävät sekä controllers että useita sensoreita. Sensorit ovat laitteita kuten ovisensorit, termometrit ja liikesensorit. Kytkimet ovat osa järjestelmää, joka ohjaa fyysisiä asioita kuten lamppuja, rullaverhoja ja muita.

Suodatin

Shelly Pro 3EM three-phase enery metering with WiFi and Ethernet

Shelly

Pro 3EM three-phase enery metering with WiFi and Ethernet

Tuotenumero 5011326274 Valm. tuotenro. Shelly_Pro_3EM
    3–4 päivää
    139 €
    Shelly 3EM Triple Phase WiFi

    Shelly

    3EM Triple Phase WiFi

    Tuotenumero 5011198617 Valm. tuotenro. Shelly_3EM
      86 jäljellä
      125,86 €
      Google Wireless Protect Smoke & CO Alarm

      Google

      Wireless Protect Smoke & CO Alarm

      Tuotenumero 5011076859 Valm. tuotenro. S3000BWSE
        48 tuntia
        137,02 €
        Google Nest Protect 2Nd Gen Smoke & Co Sensor Wireless No/DK-Model

        Google

        Nest Protect 2Nd Gen Smoke & Co Sensor Wireless No/DK-Model

        Tuotenumero 5011077591 Valm. tuotenro. S3000BWNO
          4 jäljellä
          137,02 €
          Sensibo Pure Smart Air Purifier

          Sensibo

          Pure Smart Air Purifier

          Tuotenumero 5011318521 Valm. tuotenro. SEN-PUR-MIR-01
            Tilaustuote
            130,82 €
            Reolink Smart 2K+ Video Doorbell WiFi

            Reolink

            Smart 2K+ Video Doorbell WiFi

            Tuotenumero 5011336289 Valm. tuotenro. REOLINK VIDEO DOORBELL WIFI
              1 jäljellä
              139 €
              Reolink Smart 2K+ Video Doorbell PoE

              Reolink

              Smart 2K+ Video Doorbell PoE

              Tuotenumero 5011336288 Valm. tuotenro. REOLINK VIDEO DOORBELL POE
                Tilaustuote
                129 €
                NIMLY Nimly Connect Gateway Network Gateway

                NIMLY

                Nimly Connect Gateway Network Gateway

                Tuotenumero 5011307957 Valm. tuotenro. GWNC011
                  48 tuntia
                  129 €
                  Heatit Thermostat Wifi 3600W White

                  Heatit

                  Thermostat Wifi 3600W White

                  Tuotenumero 5011310723 Valm. tuotenro. 5430589
                    Tilaustuote
                    104,78 €
                    Fibaro Home Center 3 Lite

                    Fibaro

                    Home Center 3 Lite

                    Tuotenumero 5011222188 Valm. tuotenro. HC3L-001 EU
                      3–4 päivää
                      112,84 €
                      Shelly Pro PM Dual Roller Shutter

                      Shelly

                      Pro PM Dual Roller Shutter

                      Tuotenumero 5011342511 Valm. tuotenro. Shelly_Pro_PM
                        4 jäljellä
                        120,90 €
                        HW-Group Vesivuotoanturi

                        HW-Group

                        Vesivuotoanturi

                        Tuotenumero 5011304888 Valm. tuotenro. 600579
                          Tilaustuote
                          110,98 €
                          Mikrotik KNOT IoT Gateway

                          Mikrotik

                          KNOT IoT Gateway

                          Tuotenumero 5011233484 Valm. tuotenro. RB924I-2ND-BT5&BG77
                          • Ethernet LAN -datanopeudet 10, 100 Mbit/s
                          Tilaustuote
                          124,62 €
                          Google Wired Protect Smoke & CO Alarm

                          Google

                          Wired Protect Smoke & CO Alarm

                          Tuotenumero 5011076873 Valm. tuotenro. S3003LWSE
                            48 tuntia
                            137,02 €
                            Nedis Smartlife WiFi Radiator 2000W

                            Nedis

                            Smartlife WiFi Radiator 2000W

                            Tuotenumero 5011175502 Valm. tuotenro. WIFIHTPL20FWT
                              Tilaustuote
                              111,60 €
                              Fibaro FGBHCD-001 Motion and Carbon Monoxide Sensor

                              Fibaro

                              FGBHCD-001 Motion and Carbon Monoxide Sensor

                              Tuotenumero 5011122322 Valm. tuotenro. FGBHCD-001
                                Tilaustuote
                                109,74 €
                                Direktronik Virta- ja lämpötilavahti 4G/LTE

                                Direktronik

                                Virta- ja lämpötilavahti 4G/LTE

                                Tuotenumero 5011248023 Valm. tuotenro. 20103768
                                  1 jäljellä
                                  104,78 €
                                  Heatit Z-Therm2

                                  Heatit

                                  Z-Therm2

                                  Tuotenumero 5011310731 Valm. tuotenro. 4512666
                                    4 jäljellä
                                    119,66 €

                                    Näytetään 18 tuotetta 42 :sta