Älykkäämpi koti home automationin avulla

Home automation tarkoittaa kodin automatisointia, ja yksinkertaisesti sen älykkäämmäksi tekemistä. Se on kodin digitalisoimista niin että kotia voidaan ohjata suoraan matkapuhelimen tai tietokoneen kautta.

Mitä voidaan tehdä?

On vaikea sanoa tarkalleen mitä home automationin avulla voidaan tehdä, koska voidaan tehdä niin monia asioita riippuen järjestelmästä ja laitteista. Yksi tavallisimmista asioista on erilaisten sensorien avulla pysyä ajan tasalla siitä mitä kotona tapahtuu. Voidaan esimerkiksi ostaa sensoreita, jotka tuntevat veden tai savun ja lähettävät viestin puhelimeen jos jotain merkillistä tapahtuu. Älykäs termometri on myös hyvä hankinta, jonka avulla voidaan varoittaa suurempien lämpötilavaihteluiden ollessa ajankohtaisia. Tämä on yleensä merkki siitä, että jokin on pielessä.

Jatketaan kuitenkin automaatio-osaan. Tietenkin kaikki nämä sensorit voidaan yhdistää muihin laitteisiin ja näin ohjata näitä. Valaisimet voidaan esimerkiksi asettaa automaattisesti päälle silloin kun valotaso laskee. Voidaan myös asettaa lamput tunnelmatilaan klo 20.00 viikonloppuisin, jotta saadaan hieman lämpimämpää ja heikompaa valaistusta kun on aika katsella perjantaielokuvaa. Jos halutaan varmistaa että lapset tulevat koulusta kotiin turvallisesti, voidaan asettaa ovisensori ilmoittamaan kun joku tulee kotiin ja lähtee kotoa. Tätä voidaan käyttää myös hälytyksenä.

Paljon mahdollisuuksia, yksinkertaisesti.

Erilaiset protokollat

Tänä päivänä on olemassa erilaisia home automation-ratkaisuja, ja toimiakseen ne käyttävät erilaisia protokollia. Se tarkoittaa, että kaikki laitteet eivät toimi yhdessä vaan ensin täytyy päättää halutaanko käyttää esimerkiksi Z-wave-standardia, 433 MHz-nauhaa vai laitteita, jotka käyttävät toimiakseen tavallista wifiä. Tietyt valmistajat käyttävät jotain yllä mainituista standardeista, kun taas osa käyttää lähdekoodijärjestelmää joka mahdollistaa vain heidän laitteiden toiminna.

Controllers, kytkimet ja muut

Kategoriassa controllers ja gateways löytyy yksiköt, jotka asettavat pohjan järjestelmällesi. Nämä hallitsevat jäljellä olevia kodin laitteita ja on sen takia erittäin tärkeä. Tarjoamme myös paketteja, jotka sisältävät sekä controllers että useita sensoreita. Sensorit ovat laitteita kuten ovisensorit, termometrit ja liikesensorit. Kytkimet ovat osa järjestelmää, joka ohjaa fyysisiä asioita kuten lamppuja, rullaverhoja ja muita.

Suodatin

Dreame Dreame L10s Pro robotti-imuri Pussiton Musta

Dreame

Dreame L10s Pro robotti-imuri Pussiton Musta

Tuotenumero 5011346227 Valm. tuotenro. RLS6L
    Tilaustuote
    495 €
    Lascar Electronics PanelPilot SGD 70-A 7" Touch Screen Controller

    Lascar Electronics

    PanelPilot SGD 70-A 7" Touch Screen Controller

    Tuotenumero 5011250780 Valm. tuotenro. SGD 70-A
      Tilaustuote
      495,38 €
      Ubiquiti UniFi G4 Doorbell Professional PoE Kit

      Ubiquiti

      UniFi G4 Doorbell Professional PoE Kit

      Tuotenumero 5020000313 Valm. tuotenro. UVC-G4 DOORBELL PRO POE KIT-W
        3–4 päivää
        482,98 €
        Moxa UC-2111-LX Industrial Linux ARM IoT Platform

        Moxa

        UC-2111-LX Industrial Linux ARM IoT Platform

        Tuotenumero 5011253413 Valm. tuotenro. UC-2111-LX
          Tilaustuote
          495,38 €
          Fibaro Intercom v2

          Fibaro

          Intercom v2

          Tuotenumero 5011252746 Valm. tuotenro. FGIC-002
            2 jäljellä
            455,08 €

            Näytetään 5 tuotetta 5 :sta