Hyvä työergonomia säästää vartaloa

Jotta pitkät päivät tietokoneen ääressä eivät aiheuttaisi kiputiloja, tarvitaan hyvä ergonomia. Sen takia olemme koonneet yhteen erilaisia laitteita, joita voidaan ostaa kodin työpisteen ergonomian parantamiseksi.

Rannetuki

Yksi parhaista asioista, joita voidaan ostaa työpistettä varten on rannetuki, jonka avulla ranteet ja kädet saavat hyvän tuen. Se on edullinen ja kätevä, mutta tulee antamaan tärkeän tuen nivelille.

Kannettavan tuki

Jos omistetaan ainoastaan kannettava tietokone, eikä käytetä ulkoista näyttöä niin suosittelemme lämpimästi hankkimaan kannettavan tuen, tai kannettavan telineen, joka varmistaa sen että näyttö on hieman korkeammalla. Tämä helpottaa niskan asentoa niin, että sen ei tarvitse olla alaspäin taivutettuna. Tällöin tarvitaan tosin ulkoinen näppäimistö ja hiiri täyden vaikutuksen saavuttamiseksi.

Tietokonetuki

Jos kotona on pöytäkone, jota ei haluta pitää pöydällä niin se joutuu yleensä lattialle. Tämä on ensinnäkin hankala tilanne jäähdytystä ajatellen koska pöly joutuu helpommin tietokoneeseen. Sen lisäksi tietokone lattialla ei tue ergonomiaa, koska käyttäjän tulee yltää lattialle asettaakseen johtoja, painaakseen nappeja ja käyttääksen optista lukijaa. Tietokonetuen avulla tietokone voidaan sen sijaan asentaa työpöytään kiinni ja näin säästytään näiltä ongelmilta.

Suodatin

Leitz Ergo Cosy -rannetuki näppäimistölle, harmaa

Leitz

Ergo Cosy -rannetuki näppäimistölle, harmaa

Tuotenumero 5011299031 Valm. tuotenro. 65240085
    Tilaustuote
    36,58 €
    SWEDISH POSTURE Ristiselän tuki

    SWEDISH POSTURE

    Ristiselän tuki

    Tuotenumero 5011249316 Valm. tuotenro. 0329B0
      48 tuntia
      34,10 €
      Kondator Järjestelmä pöydän alle -asennussarja

      Kondator

      Järjestelmä pöydän alle -asennussarja

      Tuotenumero 5010614870 Valm. tuotenro. 427-CS08
      • Tuotetyyppi Mounting kit
      • Värikategoria Hopea
      Tilaustuote
      32,86 €
      Neomounts Keskusyksikköteline

      Neomounts

      Keskusyksikköteline

      Tuotenumero 5011084145 Valm. tuotenro. CPU-D025BLACK
        1 jäljellä
        36,58 €
        Kensington Jalkatuki SoleSaver

        Kensington

        Jalkatuki SoleSaver

        Tuotenumero 5010071438 Valm. tuotenro. 56152
        • Tuotetyyppi Jalkatuki
        • Värikategoria Musta
        Tilaustuote
        30,79 €
        Leitz Ergo hiirimatto, jossa on säädettävä rannetuki

        Leitz

        Ergo hiirimatto, jossa on säädettävä rannetuki

        Tuotenumero 5011373101 Valm. tuotenro. 65170085
        • Tuotteen leveys 200 mm
        • Tuotteen syvyys 260 mm
        Tilaustuote
        31,62 €
        Kensington Duo Gel Mouse Wristrest Wave

        Kensington

        Duo Gel Mouse Wristrest Wave

        Tuotenumero 5010071442 Valm. tuotenro. 62399
        • Tuotetyyppi Hiirialusta jossa pehmustettu rannetuki
        • Värikategoria Läpinäkyvä, Musta
        • Ominaisuudet Geelillä täytetty
        • Tuotemateriaali Geeli
        1 jäljellä
        36,58 €
        Arozzi Armrest Pads Memory Foam

        Arozzi

        Armrest Pads Memory Foam

        Tuotenumero 5011305810 Valm. tuotenro. AZ-MFPAD
          Tilaustuote
          36,58 €
          Neomounts Thin Client Holder Thinclient-05

          Neomounts

          Thin Client Holder Thinclient-05

          Tuotenumero 5011170529 Valm. tuotenro. THINCLIENT-05
            3–4 päivää
            32,86 €
            Kensington Duo Gel Wristrest Wave näppäimistön rannetuki

            Kensington

            Duo Gel Wristrest Wave näppäimistön rannetuki

            Tuotenumero 5010071445 Valm. tuotenro. 62397
            • Tuotetyyppi Näppäimistön rannetuki
            • Värikategoria Musta, Sininen
            • Ominaisuudet Geelillä täytetty, Ilmanvaihtokanava
            • Tuotemateriaali Geeli
            3–4 päivää
            30,38 €
            Ergotron Käsiskannerin seinäteline

            Ergotron

            Käsiskannerin seinäteline

            Tuotenumero 5010603770 Valm. tuotenro. 97-566
            • Tuotemateriaali Muovi
            Tilaustuote
            36,58 €
            Ergotron Viivakoodilukijan teline

            Ergotron

            Viivakoodilukijan teline

            Tuotenumero 5010603771 Valm. tuotenro. 97-543-207
              Tilaustuote
              36,58 €
              Kondator Mounting kit

              Kondator

              Mounting kit

              Tuotenumero 5010614938 Valm. tuotenro. 2301000202
                Tilaustuote
                36,58 €
                Fellowes Office Suites Desktop Copyholder with Memo Board

                Fellowes

                Office Suites Desktop Copyholder with Memo Board

                Tuotenumero 5010745646 Valm. tuotenro. 8033201
                  Tilaustuote
                  36,58 €
                  Fellowes Footrest Standard Black

                  Fellowes

                  Footrest Standard Black

                  Tuotenumero 5010745669 Valm. tuotenro. 48121-70
                    7 jäljellä
                    36,58 €
                    Neomounts CPU Holder Mobile

                    Neomounts

                    CPU Holder Mobile

                    Tuotenumero 5011142653 Valm. tuotenro. CPU-M100BLACK
                      3 jäljellä
                      36,58 €
                      SpacePole Ingenico Multigrip Plate - IPP350

                      SpacePole

                      Ingenico Multigrip Plate - IPP350

                      Tuotenumero 5011155941 Valm. tuotenro. ING3501-MH-02
                        48 tuntia
                        36,58 €
                        Nedis Ergonominen selkätuki Geeli Musta

                        Nedis

                        Ergonominen selkätuki Geeli Musta

                        Tuotenumero 5011179031 Valm. tuotenro. ERGOGBS100BK
                          Tilaustuote
                          36,58 €

                          Näytetään 18 tuotetta 28 :sta